Muutama sana ripsistä
Jokainen nainen haaveilee kauniista, pitkistä ja tuuheista ripsistä, jotka lisäävät uskomattomasti ilmettä silmiimme. Mutta on totta, ettei luonto anna monille naisille kauniita ripsiä, jotka ovat kuin verhot. Ripsien oikea tarkoitus on suojella silmiä ulkoisilta ympäristötekijöiltä. Ja todellakin jopa ohuet ja harvat ripset tekevät työnsä hyvin. Ihmisten halulla täydellisyyteen on eri säännöt...
Moni ei tiedä, että yläluomessamme on vain 150-250 ripseä. Alaluomissa on 75-100 ripseä. Kaikki tietenkin näkevät, että alaripsemme ovat paljon lyhyempiä kuin yläripsemme. Ripset, ainakin useimmilla ihmisillä, ovat vartaloidemme ohuimme karvat. Otettaessa huomioon tippuvien ripsien määrä, ilmenee, että ripsemme vaihtuvat noin kerran vuodessa.
Kuten aiemmin mainittiin, ripsiemme tärkein toiminto on suojella silmiä saasteilta. Mielenkiintoisempaa on, että silmäripsillä on todistettu olevan samankaltainen rooli kuin hiirien ja kissojen viiksikarvoilla. Niiden tehtävä on huomata jonkin lähestymistä silmään. Kiitos sen, tulee nopeasti käsky sulkea silmä. Kun silmäripset pääset noin 90 päivän ikään, ne putoavat ja uudet kasvavat tilalle. Uuden ripsen kasvu kestää noin 6 viikkoa.
Ongelmia ripsien kanssa
Todellisuudessa naiset ovat harvoin tyytyväisiä ripsiinsä. Niiden tuuheus ja tiheys ovat geneettisesti määriteltyjä. Niitä voidaan kuitenkin muokata käyttämällä sopivia hoitoja.
Suurin ja toistuvin ongelma on kuitenkin ripsien menetys.
Päivässä tippuu yleensä 1-2 ripseä. Jos kuitenkin huomaat menettäväsi enemmän ripsiä, sinun tulisi tarkistuttaa mistä se johtuu. Kokonaisten ripsitupsujen putoaminen on vakava asia ja syy vierailla dermatologilla, joka yrittää etsiä syyn ongelmaan.
Useimmissa tapauksissa ripset alkavat pudota intensiivisesti vitamiinien puutteesta, huono ravitsemus on myös merkittävä syy ripsien heikentymiseen. Syitä on enemmänkin, mutta yleensä se johtuu yleisimmästä syystä, joka ei ole vaikeaa korjata. Useimmiten riittää ruokavalion muuttaminen sekä ravintolisien käyttö ripsien ravitsemista ja karvatuppien kasvun stimuloimista varten.
Tekniikoita, joilla ripsiä voi pidentää
Moni nainen yrittää hieman avittaa luontoa ja parantaa ripsiensä terveyttä. Moderneilla tekniikoilla tämä onnistuu melko helposti ja nopeasti. Kannattaa tutustua toimintatapaan ja käsittelyjen mahdollisiin sivuvaikutuksiin sekä niiden hoitamiseen.
Ripsipidennystapojen vertailu
Tekniikka | Tulokset | Vaarat | Hinta | Levitys |
---|---|---|---|---|
Ripsiseerumi | 30 päivää | 92/100 | 39€ | Omillaan |
Nauhat | 1 päivä | 79/100 | +/-3€ | Omillaan |
Tupsu | 1 päivä | 68/100 | 99€ | Kauneudenhoitajalla |
1:1 | 1 día | 57/100 | 129€ | Kauneudenhoitajalla |
Ripsien pidentäminen tekoripsillä
Tämä ripsipidennystekniikka on ylivoimaisesti nopein. Se kestää tarkalleen muutaman minuutin ja sen voi tehdä myös itse kotona. Vaikka tämä menettely ei ole kallis, sinun tulee tietää etteivät tulokset pysy pitkään. Se on hyvä ja sopiva ratkaisu yhdelle illalle ulkona. Ennen liimausta, laita ripsinauha silmäluomelle nähdäksesi on sen pituus sopiva. Jos se on liian pitkä, leikkaa sitä. Laita nauhaan vähän liimaa ja aseta se omien ripsien rajaan. Tekoripsillä saatu vaikutus ei valitettavasti ole luonnollinen.
Edut:
- Tekoripsinauhat ovat halpoja.
- Voit käyttää niitä kotona.
Haitat:
- Vaikutus on yleensä liian teatraalinen.
- Ripset lähtevät irti helposti.
Ripsipidennys tupsuilla
Tällä ripsipidennystekniikalla saadaan parempia tuloksia kuin edellisellä. Tällä tavoin pidentäminen tulisi jättää ammattilaiselle, joka käyttää sopivaa liimaa ja laittaa ripsitupsut luonnolliseen ripsirajaan. Käsittely ei vie paljoa aikaa ja tulos on luonnollinen. Huomioitavaa on, että tämä tapa voi useissa tapauksissa aiheuttaa allergisen reaktion, joka johtuu liimasta.
Edut:
- Tällä tekniikalla saa luonnollisen tuloksen.
- Käsittelyssä ei mene kauan.
Haitat:
- Liima voi aiheuttaa allergisen reaktion.
- Käsittely on kallis.
- Käsittely pitää toistaa vähän väliä.
Ripsienpidennys 1:1 -tekniikalla
Tämä on yksi suosituimmista ripsipidennystekniikoista. Tapa pääsääntöisesti perustuu yhden, minkä pituisen tahansa, keinotekoisen ripsen liimaamiseen omaan ripseen. Näin voimme pidentää ripsiämme. Tämän tekniikan etu on pääsääntöisesti luonnollinen ilme, mutta valitessa liian pitkät ripset se ei toteudu. Liima tulee ripsiin eikä ripsirajaan, joten on paljon epätodennäköisempää, että tämä tapa aiheuttaisi allergisia reaktioita. Käsittely tulisi toistaa n. 8 viikon välein, koska liima menettää tehoaan.
Edut:
- Luonnollisempi ilme.
- Aiheuttaa harvoin allergisia reaktioita.
Haitat:
- Käsittely pitää toistaa.
- Et voi tehdä tätä kotona.
Luonnollisesti kauniit ripset, kiitos ripsiseerumien
Voitko saada kauniit ripset ilman keinotekoisia tekniikoita, kuten tuuheuttamalla tai pidentämällä? Tietenkin, kuten aiemmin mainittiin, ripsemme voivat olla vahvemmat ja terveemmät, jos niitä vain ravitaan oikein. Joten sen sijaan, että käyttäisit rahaa ripsipidennykseen, voit ostaa tuotteen, joka tekee ripsistäsi pitkät ja tuuheat.
Monet markkinoilla olevat tuotteet sisältävät ainesosia, jotka voimistavat tehokkaasti ripsiä sekä vaikuttavat niiden kasvuun. Useat niistä tekevät ripset myös tummemmiksi. Luonnolliset uutteet ravitsevat silmänympärysihoa ja antavat silmille syvemmän ilmeen. Sellaiset tuotteet harvoin aiheuttavat allergioita ja jos niin tapahtuu, se voi johtua yhdestä ainesosasta, jota ei ole muissa ravinteissa. Ylläpitääksesi luonnollisten ripsien tuloksia, ripsiseerumia kannattaa käyttää päivittäin n. 4 kuukautta. Kun koko käsittely on suoritettu, ripsiseerumia voidaan käyttää kerran tai kaksi kertaa viikossa.
Edut:
- Tulokset ovat sekä pitkäaikaisia että luonnollisia.
- Ripsiseerumien käyttö on hyödyllistä myös silmänympärysiholle.
Haitat:
- Ripsiseerumin jotkut ainesosat voivat aiheuttaa allergioita.
- Tuloksia pitää odottaa noin 2-3 viikkoa.
Yleiskatsauksemme voittaja: Nanolash – ripsiseerumi
Kenelle:
Vasta-aiheita ei ole, lukuunottamatta raskautta.
Tiesitkö:
Yläluomella meillä on ripsiä vain 150-250; Nanolash auttaa meitä pysymään ylärajassa
Edut:
Ei aiheuta allergisia reaktioita, korkeaa laatua halvalla hinnalla
Tulokset:
Useiden tuotetta testanneiden naisten mukaan ripset kasvoivat pituutta 25% ja tuuheutta 85%.
Haga un clic aquí
Paina tästä ja tilaa kaksi pakkausta
Yleisarvosana: 10/10
Jaa mielipiteesi kanssani
Peruuta Vastaa
kirjautuneena kirjoittaaksesi kommentin.
Nämä raporttisi ovat kyllä tosi hyviä. Ne tarjoavat erilaisten tapojen ja tuotteiden vertailua, joten valinta on lasten leikkiä.
Hyvä sivu ja erittäin hyödyllisiä artikkeleita. Muutaman kerran minä ja ystäväni saimme apua päätöksen teossa. Jatka samaan malliin!
Vaikuttaa, että tämä raportti on vähän puolueellinen. Sain käsityksen, että haluat hintaan mihin hyvänsä tehdä Nanolashista “puhtoisimman” näistä kaikista.
Enpä usko. Loppujen lopuksi se esittelee kaikkien ripsiä parantavien tekniikkojen molemmat puolet, huonot ja hyvät. Kukaan ei piilota todellisuutta.
Ei ole riitelemisen arvoista onko artikkeli puolueellinen vai ei, koska loppujen lopuksi se tarjoaa luotettavaa tietoa kuinka parantaa ripsiä. Toimii!
Haluaisin osoittaa kaikki ongelmat artikkelista, jos niitä olisi. Mielestäni tässä on todella luotettavaa tietoa, tai ainakin olen samaa mieltä, koska hän kävi läpi kaikki nämä menetelmät. Voin vahvistaa kaiken kirjoitetun.
Luovutin myös haaveilut kauniista ripsipidennyksen jälkeen. Tietenkin ne olivat pitkät mutta… siihen hyvät puolet loppuivatkin. Ripset eivät näyttäneet upeilta eivätkä ainakaan luonnollisilta.
Niinpä! Ripsienpidennys on naisille, joilla on jo tuuheat ripset tai niille, joiden omat ripset ovat pitkät.
Minulla ei ole omaa kokemusta pidentävästä ripsiväristä, mutta ystävälläni on ja kiitos hänen, tiedän etten kokeile sitä ikinä. Hänen ripsensä näyttivät samoilta kuin piirrettyjen naisilla. Maksimissaan kolme ripseä, mutta älyttömän pitkiä.
Tein virheen menemällä huonolle kauneudenhoitajalle. Tyhmänä olin innoissani halvasta hinnasta ja parin päivän jälkeen ripset alkoivat tippumaan. Hoitaja ei tarkistanut ripsieni tilaa ja sain selville, että ne ovat liian heikot kantaakseen muovimateriaalin ekstrapainoa.
Minulla toimenpide onnistui hyvillä tuloksilla enkä tiedä miksi valitatte. Oliko se todella huonoa onnea ja minä olin vain onnekas vai mitä...
Luin tästä ripsiseerumista ja en tiedä, voisin myös olla vietelty. Onko kukaan kokeillut tätä kotona?
Oooh! Rakas ripsiseerumini Nanolash! Käytin sitä ripsipidennysten laiton jälkeen ja se teki ihmeitä. Jopa silloin kun otin keinotekoiset ripset pois, omani pysyivät kauniina.
Ostin myös Nanolashia ja alkuun sillä ei ollut vaikutusta. Ajattelin luovuttavani ja yhtäkkiä tulokset tulivatkin!
Ehkä kokeilen. Rehellisesti tämä oli ensimmäinen kerta kun kuulin näistä ripsiseerumeista!
Olen lukenut paljon näistä ripsiseerumeista, koska useat bloggaajat ovat kirjoittaneet niistä. Upeaa! Ehdottomasti houkuttelee
Erittäin hyvä artikkeli. Kaikki on kirjoitettu selvästi, ilman kohtuutonta määrää turhaa tietoa. Upeeta!
Ostin juuri ripsiseerumi Nanolashin. En tiedä kuinka se toimii koska käytän sitä vasta neljättä päivää. Ilmeisesti ensimmäisen viikon jälkeen tulokset pitäisi näkyä.
Ja minun piti hankkia pidennetyt ripset ennen häitä. Mietin että ihan sama, annan olla, ei se varmasti ole niin ison rahamäärän arvoista.